Avovaimoni sisko erosi tänää miehestään. Vaikka eihän tilanne minua juuri mitenkään koske, olen silti aika haikeilla mielillä. Tuntuu, että jokapuolella tapahtuu vain negatiivisia asioita.

Toinen päivä, toinen kirjoitus. Tuon eilisen pitkän kirjoituksen kirjoitin aamu 3 ja 8 välillä. Kyllä, niin kauan siihen meni. Ja kuten olettaa saattaa, sisältää se virheitä ja "koloja". Olin lähes kokonaan unohtanut mainita miten tämä paniikkihäiriö haittaa elämääni.

Vaikka olen avoin uusille asioille, ne myös pelottavat minua. Lähes ainainen ensimmäinen reaktio on "en minä tahdo". Parempi pysyä siinä tutussa ja turvallisessa. Olen 25 vuotias, en mikään ikäloppu, mutta en esim ole vieläkään saanut ajettua ajokorttia, koska ajatuskin siitä saa minut heti "pelkäämään". Mietin kauhulla mitä jos saan paniikkikohtauksen ratissa ja ajan metsään.

Ainaset lähdöt johonkin uuteen paikkaan ovat kuin myrkkyä minulle. Puolisoni haluaa käydä musiikkikeikoilla ja minä taas tahtoisin pysyä vain kotona neljän seinän sisällä. Kuitenkin joka kerta olen pakottanut itseni lähtemään. Rauhoittava naamariin ja menoksi.

Tästä saatiin taas muistutus kun viime viikolla rakkaani isä täytti 50 vuotta, ja oli juhlat järjestetty mökille. Sinne piti lähteä pariksi päiväksi. En olisi tahtonut lähteä, mutta puolisoni puolesta oli ikäänkuin pakko. Rauhoittavia meni jokunen, mutta reissu meni ihan kivasti. Olin paljon lapsenvahtina, ja kun lapsista tykkään, nautin siitä.

Mutta kuitenki, ärsyttää kovasti, kun en voi olla kuin "muut". Nauttia elämisestä ja tekemisestä. Ainainen pelko ja pahanolon tunne takataskussa..

Tuolta mökkireissulta jäi myös kova flunssa muistoksi. Sunnuntaina kun päästiin kotiin, ei mennyt kuin kaksi tuntia, alkoi armoton kurkkukipu. Siitä yön yli, ja joka paikka oli tukossa. Räkää tulee kuin vettä taivaalta. Myös rakas on ollut kipeä, ja ensimmäistä kertaa kumpikin meistä on NIIN kipeä, että molemmat olemme sängyn omia.

Ilmeisesti myös nenän limakalvot ovat kovilla, kun tänää niistin kovaa, niin oikeasta sieraimesta rupesi tulemaan verta, ja tulikin aika paljon. Sitten kun se vihdoin loppui, niistin vähän ajan päästä myöhemmin uudestaan, ja taas sama juttu. Sen jälkeen päätin, että seuraavan kerran niistän todella varovasti, vaan eihän sekään mitään auttanut. Nyt on ihan muutaman tunnin sisään tullut kolme kertaa verta nenästä, joka kerta ihan kiitettävän paljon.. No josko se tästä, en vain uskalla niistää enää ollenkaa.

Töissä oli vähä aikaa sitten yt neuvottellut ja silloin sanottiin, että parin viikon päästä selviää enemmän tjsp.. No tänään kuulin, että myynnin osalta lomautukset ovat jo alkaneet.. Tuotantokin, mihin siis itse kuulun, saa pitää lomansa vasta sen jälkeen kun iso työsuma on takanpäin.

Sielä olisi paljon töitä, ja koen siitä jonkin verran omantunnnon tuskia. Olen meinaa parempi silloin kun on PIENTÄ painetta alla.. Eli koko aika saa tehdä sen minkä ehtii. Toivottavasti pojat siellä jaksaa hoitaa sen valtavan tilausjonon, ja pääsevät vähän lomailemaan.

Yleisesti noista YT:iestä sen verran, että olen kyllä kovin huolissani työpaikkani puolesta. Olen ollut niin paljon poissa, että on kyllä ihme, et minulla ylipäätään on vielä tämä työpaikka.

Tänään, tai eilen oikeastaan pääsin tai sain unen päästä kii joskus 10 aikaa aamusta, heräsin siinä 17 jälkee illasta.. Eli aika perusetti. Todella pyllystä, mutta minkäs teet. Yleensä tälläisen unijakson jälkeen olen hyvin kiukkuinen ja väsynyt. Pihalla kuin lumiukko, mutta iloikseni huomasin, että olinkin hyvin neutraali. Ei vituttanut, eikä väsyttänyt. Tiskasin jopa! Sellaiset mitkä eivät mene tiskikoneeseen, eihän niitä paljoa ole, mutta kuitenki sain jotain tehtyä.

Myöhemmin kun söin, olisi pitänyt viedä tiskit koneeseen ja koin sen jotenki aivan ylitsepääsemättömäksi asiaksi! Olin ihan tyrmistynyt! Ottaa muutama askel, vähän huuhdella lautasta ja pistää se koneeseen. Pieni työ, mutta niin suurelta se tuntui ja sen tekoa siirsin muutaman kerran. Joskus 2h päästä se lautanen rupesi niin ärsyttämään, että vein sen koneeseen. En tiedä mitä tapahtui. Tiski aiheutti minulle suunnattoman vitutuksen tunteen.

Kävin tänää kanssa kaupassa, ei ahdistanut yhtään lähteä. Mutta kun pääsin kauppaan sisälle, tarkkailin koko ajan ympärilleni kuin hullu, että näkyykö ketään tuttua. Törmäsin siellä sitten Nikkeen. Hän oli perheineen rolssissa syömässä.. Roskaruokaa vaan! Nikke siinä moikkasi, ja moikkasin takaisin.. Rupesin siinä sitten ajattelemaan, että miksi en voi olla kuin Nikke. Nikke on niin hauska, aina sanavalmis. Tuntuu kuin hänellä ei olisi ikinä aihetta stressiin tai masennukseen. Todella positiivinen ihminen.. Terkut Nikelle jos tätä luet!

Ostin kaupasta suklaata, koska yleensä kun olen syönyt levyn, kyllä koko levy, paljon kaloreita, pahajuttu, mutta se saa minut jotenki hyvälle tuulelle, ainakin hetkeksi. Eikö siinä ole jotain aineita mitkä vaikuttaa ihmiseen niin, että aivoissa saa hyvänolon tunteen aikaan. Aika feikki positiivisuus, mutta minuun se ainaki toimii.

Hetken päästä sain jopa avattua musiikin teko-ohjelman. Jotain jaksoin hetken tehdä, sitten taas tuli masentava fiilis, perus "et sä mitään osaa, älä edes yritä".. Joten se jäi sitten siihen. Muutenki tuntuu, että luovuus on aivan hukassa. Yleensä tykkään jos en nyt muuta, niin vaan leikkiä.. Ja sillon usein syntyy jotain. Nyt ei kiinnosta edes se!

Toisinaan tulee ideoita päähän, mutta se jokin taas estää minua yrittää edes toteuttaa niitä.. Kai sekin on osa tätä masennusta. Kohta on menty kaksi viikkoa ilman mitään itsetuhoisia ajatuksia, ja hyvä niin. En sitten tiedä onko sillä mitään vaikutusta, kun sertralin lääkkeen annostus nostettiin 75mg 100mg. Lääkärini sanoi, että max annos on 200mg, eli liikun vielä "turvallisilla" rajoilla..

Vaikkakin, tämä nosto on myös tuonu ainaisen alkuvaiheen sivuvaikutukset esiin. Silmäkulmia nykii, sieltä täältä pistelee ja rinnan päällä on taas kasa kiviä.. Ihan persiistä, mut omalla tavalla niihin on jo tottunut. Ja onneksi ne eivät nyt niin voimakkaita ole, että tarvisi rauhoittavia napsia.

Joku fiksu on joskus sanonut, että ihmiset jotka omistavat lemmikin, ovat muita iloisempia ja ei niin masennusherkkiä. Tämä voi olla hyvinki totta! Niinpä aloin viime vuoden syyskuun tienoilla rakkaalleni puhua, että otettaisiin koira. Sen kanssa joutuisi käydä säännöllisesti ulkona ja muutenki uskon, että siitä olisi hyvin seuraa. Tahdon kuitenki muistuttaa, että en vain pelkästään tämän masennuksen takia sitä ole ottamassa. Nuoruudessani meillä oli kotona lemmikki. Kissa ja sitten koira. Koira on vielä elossa ja on nykyisin pikkusiskollani. Joten olen jo tovin halunnut omaa koiraa.

Ihastuimme kooikerhondje rotuun hyvin hyvin paljon. Koko, ulkonäkö ja luonne oli niitä ratkaisevia tekijöitä ja siihen me päädyttiin. Ensi kerran pentuja alettiin etsiä ja katsella viime vuoden lopulla, ja nopeasti tuli ilmi, että kyseinen rotu on harvinainen suomessa ja pentuja on vähän saatavilla.

Kävimme tutustumassa muiden koiriin monella eri paikkakunnalla, vaikka minulle olikin joka kerta vaikeaa lähteä. Jo pelkkä koiran rapsuttelu ja hänen kanssa leikkiminen toi hymyn huulille. Huomasin myös, että koko samaisen päivän olin todella iloinen ja pirteä. Silloin viimeistään päätin, että nyt otetaan koira ja mahdollisimman pian!

Edelleen pentuja oli rajoitetusti, ja nopeat söivät hitaat. Ensimmäisen kerran saimme pieniä toiveita rauman suunnalta. Kävimme siellä katsomassa vastasyntynyttä pentuetta joista yksi pentu ei ollut vielä varattu. Pitkään olimmekin siinä kiinni, mutta omistaja päätti antaa sen toiselle. Muistan kuinka suutuin suorastaan. Kirosin ja kaikkea. Taas yksi pettymys lisää.

Sitten luimme, että pentuja syntyy kesällä tuohon aika lähelle, ja menimme sinne katsomaan niitä koiria ja voi taivas kun ne tytöt olivat ihania. Toinen oli vähä sulkeutuneempi, mutta toinen oli iloinen kuin mikä! Heitä sai koko ajan rapsutella ja silittää. Tykkäsivät antaa haleja ja nuolivat koko ajan naamasta. Siinä sitten tovi juteltiin ja kaikkea. Myöhemmin saimme kuulla, että olemme heidän pentulistalla numero kaksi. Eli todennäköisesti saamme pennun tässä parin kuukauden sisään, mikä taas on todella iso asia ja nostaa mieltä kovasti!

Pennut pitäisi syntyä ihan tällä viikolla, ja toivotaan, että kaikki menee hyvin. Tulee paljon ja terveitä pentuja, ja me saamme oman. Tilasimme jo pentuaitauksen ja puolisollani on koko ajan sellainen "koiratarvikekuume". Tykkä katsella ja ostaa kaikkia leluja ym.. Mikäs siinä, onpahan kaikki sitten valmiina kun se saapuu. Toivottavasti kaikki nyt vaan menee hyvin.

Ehkä tämä tältä kertaa riittää, huomenna sitten taas lisää kuulumisia. Koitan tässä nyt availla vähän tuota musiikin teko-ohjelmaa, jos vaikka saisi vahingossa jotain aikaan.