Onpas taas menny tovi. Meni jussit ja kaikki. Aika tuntuu kuin lentävän. Ei mitään järkeä kuinka nopeasti aika on mennyt. En ole nyt vähään aikaa kirjoittanu.. Ei vaan ole huvittanu. Mikään asia ei ole huvittanu. Olen vain sulkeutunut ja tahtonut olla omassa rauhassa. Kaikki arkiset asiat tuntuvat aivan ylitsepääsemättömiltä. Lautasen vienti tiskikoneeseen, jälkien siivoaminen. Millään ei ole mitään merkitystä. Kaikki on vain "aivan sama".

Kävin viime viikolla siel kallonkutistajalla. Se teki hyvää. Aina se tekee hyvää. Sen jälkeen olin koko päivän iloinen ja jaksoin nauttia asioista. Hetken jo vitsailin Suville. Muutenki viime viikolla näkyi sellainen "hyvä piikki". Olin muutaman päivän oikein oikein iloinen ja hyväntuulinen. Ja mieleeni pyöri ensi kertaa puolee vuoteen paluu töihin!!?!? Kaksi päivää pyöri ajatus koko aika "mitäs jos menisin töihin" ajatus. Sitten ne katosivat, ja paha olo valtasi mieleni. Tästä on nyt yli viikko, ja tuntuu vaan, että pahemmaksi menee.

Saamattomuus on kyllä niin perseestä. Tiskit vaan kasvaa minun ympärillä. Ei varmaan olisi yhtää puhdasta astiaa jos Suvi ei mun jälkiä siivoisi. Ainut mitä pystyn tekee on käydä kaupassa. Siinä minun ulkonakäynti on. Kaikki lääkärit ja kaikki aina pakottaa menemään ulos sun muuta, mutta mitäs jos ei vaan kertakaikkiaan pysty?

Ei ole musiikin tekokaan maistunu nyt kahteen viikkoon. En ole saanu mitään aikaan. Ja jos musiikin teko ei maistu, silloin on kyllä asiat huonosti. Se minun pakopaikka, tuki ja turva. Rakas harrastus ja asia jota todella tahdon tehdä. Kun se ei nappaa, ollaan aika syvällä.

Tässä on taas yö tultu valvottua, hieman alkaa silmiä painaa, mutta pitää nyt jaksaa kun on kymmeneltä psykiatri. Onneksi pääsen sinne. Sitä vapauttavaa tunnetta tässä juuri kaivataan. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt siten, että tuntuu kuin eläisin jossain aivan toisessa maailmassa. Toisinaan tuntuu kuin jokin estäisi minua tekemästä itselleni pahaa.

Pienikin itsetuhoinen ajatus ja hetki siitä, ovat ne kaikki poissa. Aika mystistä on kyllä. Kai sielä jokin vahtii minua. Mene ja tiedä. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä, että alkaisi parantumaan? Tuntuu, että aina kun tulee pieniki ilon pilkahdus, iskee masennus kaksin kerroin takaisin. Ihan kuin se olisi joku toinen olento kokonaan joka on päättänyt ettei hän lähde mihinkään.

Asiaa ei auta se, että minulla tuli kelan sairauspäiväraha raja 250 pvä täyteen. Menin kelaan ja jouduin todella suureen paperisotaan. Aivan kun asiat eivät olisi tarpeeksi huonosti muutenki. Siinä sitten hampaita purren yritin keskittyä ja täyttää ne laput. Jouduin täyttää jotain helvetin työttömyyseläke hakemuksia, ja koska niiden käsittelyaika on helvetin pitkä, piti minun mennä työkkäriin ja ilmoittautua työnhakijaksi?!?!? Kuinka perseestä tämä yhteiskunta on tehty. Olen nyt työkkärissä työssäkävijänä työnhakijana, että saan liitosta jotain pennejä. Ei elämä. Hyvää kesää.

Olen huomannut myös omien tunteiden kuolevan pikkuhiljaa Suvia kohtaan. Toinen on niin hiljainen ja etäinen. En tunne olevani haluttu enää, tai itseasiassa en ole tuntenut olevani jo pitkää aikaan. Täytyy kuitenki nostaa hattua siitä kuinka hän on pysynyt rinnallani aina uskollisesti. Toista vuotta mennään jo "asiat on pahasti pielessä" tyylillä. Talous ja kaikki on aivan kuralla ja silti hän on vierelläni. Moni nainen olisi varmasti lähtenyt jo kävelemään.

On sitä hyviäkin asioita tapahtunut. Suvi oli pari viikkoa sitten kattomassa niitä koikkeripentuja, ja sen seurauksena käydään hakemassa sellainen meille tämän viikon lauantaina. Junalla kohti oulua! Hieman jännittää mitä kaikkea tämä tuo tullessaan. Mietin kovasti, että pystynkö antamaan koiralle sellaisen elämän kun hän ansaitsee. Juuri tällä hetkellä ei tee mieli tehdä mitään tunnin lenkkejä. No, kai se mieli muuttuu kun sen näkee ja pääsee leikkimään. Pakostaki joutuu ulos, ja sehän tekee ihan hyvää vain. Eiköhän kaikki mene ihan hyvin..

Kyllä se nyt perkele väsyttää kun pitäisi olla hereillä ja kohta lähteä! Voi tsiisus. En varmasti uskalla ottaa tunnin unia. En varmasti heräisi ylös. No, kohta kello on kahdeksa ni kaupat aukeaa. Pitää hakee vähä karkkia ja red bullia. Saa kofeiinia ja sokeria vereen ni piristyy ainaki hetkellisesti. Hiukan tälläistä keinotekoista piristettä :)

Kun aloin tätä blogia kirjoittaa, oli minun tarkoitus päivitellä tätä päivittäin. No ei se ihan niin yksinkertaista ollutkaan. Tuo saamattomuus vie kaikki mehut pois. Kun ei nappaa ni ei nappaa no can do..  Lupaan kuitenki parantaa päivitystahtia, mikäli tätä nyt kukaan edes lukee.

En ole yhtään tyytyväinen erääseen ihmiseen. Aina on paikalla kun hän tarvitsee jotain, mut ei ole koskaan paikalla kun minä tarvitsisin jotain. Ei tasan mene onnen lahjat, ei kyl missää asiassa. Rikkaat vaan rikastuu ja köyhät köyhtyy. Että rupes taas nakertaa!!!! Kaikki vitun vääryys :( Ihan perseestä tämä maailma. Oikeesti!

Mun oikea silmä on rupenut käyttäymää oudosti. Ikäänkuin se jäisi välillä rähmästä kiinni ja joku pieni elohiiren tuntuinen tapahtuma siellä käy. Ollu nyt pari päivää. Liekö tulehtunu tai jotain muuta paskaa. Oliski joku kasvain ni pääsis vattuun täältä.  Juuri tälläinen ilman mitää hyvää syytä nollasta sataa parissa sekunnissa kasvava vitutus on tullut viime aikoina tutuksi. Ihan pistää vituttaa pelkästään jo tämä tapa miten se iskee puun aina tuhatta ja sataa. Sen jälkee on kaikki perseestä ja mikää ei nappaa pitkän aikaan.

Mihin helvettiin se mun parin viikon takainen hyvä olo katosi? Tahdon sen takaisin. Tahdon sen innon tehdä musiikkia takaisin. Tahdon mun elämän takaisin. Muutenki tuntuu, et tää lääkkeen nosto 75mg -> 100mg ei välttämättä ole ollut hyvä juttu. Tuntuu, että kaikki negatiivisuus, saamattomuus ym on vain kasvanu, ja mikä paskinta, se jatkaa kasvamista. Pitäisiköhän palata takaisin 75mg. Silloin oli kyllä paljon itsetuhoisia ajatuksia, mutta oli muuten parempi olla. Pitää kohta keskustella psykiatrin kanssa asiasta.

ohhoh.. Tuli kyllä nyt paljon kirosanoja! Toivottavasti ei haittaa. Ne vain kuvaavat hyvin tämän hetkisiä fiiliksiä. Ja noista kirjoitusvirheistä yleisesti; en koskaan tarkista mitä olen kirjoittanut. Kirjoitan suhteellisen kovalla tahdilla, joten niitä virheitä tulee ja ne saavat jäädä. Jos ne joitain nakertaa niin paljon, niin elä lue. Nyt alkaa tämä vitutus kynnys nousta niin korkealle, että menen sinne kauppaan. Onhan se jo 8.03. Katsellaan!