Tällä hetkellä kaikki tuntuu todella pahalle. Vituttaa ja masentaa niin paljon että huh. Mirtazapinen avulla saan nukutuksi, mutta se määrä mitä nukut on ihan kauhiaa. Sellaiset 13h tuli taas nukutuksi, ja joka kerta kun herää tuntuu siltä, että ei olisi nukkunut oikeaa unta. Kaiken lisäksi tuo lääke pistää näkemään ihan ihme unia. Aikaisemmin olen seikkailut mm. Akun ja Roopen kanssa.  Viime yönä näin sitten unta elämästä ydinsodan jälkeen. Olin joku ihmeen sotilas joka taisteli robootteja vastaan. Siinä välissä join pirkka lähdevettä.

Jotkut saivat uutisia, että heidän läheiset ovat elossa ja minäkin sain omani. Se oli isältä joka kertoi, että on vielä elossa. Hauskaa sinäänsä, että äiti heitti iskän pihalle ollessani vuoden vanha. En ole koskaan edes nähnyt isääni.

Tuo musiikki on kyllä niin paska juttu. Olen alkanut huomata ja tajuta sen, että ei minulla ole lahjoja siihen hommaan. Ainut asia elämässäni mistä oikeasti tykkään ja mitä tykkään tehdä! On niin väärin, että sitä osaa tehdä. Joskus sattumoisin saatan saada jonkun pienen kivan melodian mutta siihen se sitten jää. Biisin valmiiksi tekeminen tuntuu aivan ylitsepääsettömältä.

En edes jaksa laskea monta aloitettua projektia tuolla kovalevyn syöverissä on. Asiaa ei tietysti auta se, että olen kovin itsekriittinen ja vaativa. Mikään ei tunnu kelpaavan. Lopulta se johtaa siihen, että nyhjään ja nyhjään biisin parissa päivän kaks ja sitten unohdan sen.

Sitä onnistumisen ioa en kyllä kiellä yhtään. Mikään ei ole niin mahtavaa kuin tehdä hyvä melodia. Sitä on niin kiva fiilistellä. Fakta vaan on se, että en osaa tehdä mitään. Olen hyvä teknillisesti ja tekniikassa ylipäätään, mutta ei nuo musikaaliset ym jutut luista yhtään. Kovasti olen yrittäny opetella soittaa midikipparilla, mutta ei siitä tahdo tulla mitään.

Jarkko kävi eilen meillä. Tehtiin vähää musiikkia ja nautin siitä. Minusta oli mukavaa tehdä jonku kanssa yhdessä musiikkia. Ei tarvi yksin miettiä kaikkea. Muutenki Jarkolla on kaikki lahjat musiikin tekoon suotu. Siinä se soitteli eri melodioita monta tuntia. Uppoutu ihan tyysti koko touhuun. Minä siinä vieressä vain ihailin. Jarkko pystyi ihan tuosta noin vaan luomaa eri melodioita. Ei tehnyt yhtää vaikeaa eikä mitään. Silloin minä sen tajusin.

Ei minusta ole koko hommaan. En ymmärrä mitään musiikin teoriasta, en nuoteista enkä mistään. Ei minulla ole lahjoja, nothing. Miten sellaisesta voisi joskus  edes tulla jotain? Ei siihen enää riitä pelkkä kova työ. Ainut missä olen hyvä, on juuri se omistautuminen ja kova työ, mutta ei sekään nyt tässä auta.

Minusta on niin sääli kun Jarkolle on luotu musiikilliset lahjat, niin ei hän niitä käytä hyväkseen. Tietäisi vaan kuinka paljon itse sellaisia toivoisin. Olen yrittäny sille takoa päähän, että panostaisi enemmän ja omistautuisi enemmän musiikille, mutta ei. Hän haluaa pysyä harrastuspohjalta siinä. No mikäs siinä, minusta se on vaan taas yksi hukkaan heitetty lahjakkuus. Sama virhe minkä minä tein kun lopetin jalkapallon.

Olen tehny elämäni aikana pelkästään virheitä toisen perään. Sitten kun niitä ajattelee niin sekös ahdistaa entistä enemmän. Mitä jos olisin silloin valinnut jalkapallon? Pelaisin todennäköisesti ulkomailla. Voisin jopa olla rikas. Koko elämäni voisi olla toisenlainen.

Olen alkanut menettää uskoni tähän kohtaloon. Elämä on sitä, mitä siitä itse teet. Ja näemmä itse olen tehnyt siitä huonon. Ei ole helppoa ei. Kunpa pääsisin takaisin vuoteen 1992. Saisin elää uudestaan ja kunnolla lapsuuteni. Sitten aikuisiällä tekisin päätökseni paremmin. Kuka on se fiksu joka on sanonut, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden? Kerro minulle koska minä saan. Olisi ihan kiva tietää.

Kuten otsikko kertoo, on tällä hetkellä meno todella heikkoa. Viimeinenki ilonaihe, musiikki on menettänyt merkityksensä. Miten minä hölmö luulin, että se voisi olla se minun juttu osaamalla laittaa bassot paikalleen. Kai se on se unelma mihin uskoo ja sitä myöten sai sellaisen iloisuuden piikin.

Tosiaankaa tällä hetkellä ei haittaisi tippaakaan jos jäisin auton alle tai tulisi joku aivokasvain. Pääsisi vain pois täältä. Loppuisi tämäkin tuska. Elämä on niin perseestä, uskokaa te muutkin. Mitä kivaa elämässä on? Kaikki tekee samat rutiinit. Syntyvät, syövät ja paskovat. Käyvät koulunsa ja menevät töihin. Työtä työtä ja työtä. Sitä se elämä vain on. Sitten kuolla kupsahdat pois. Jeejee olipas kivaa.

Jotta tämä ei olisi pelkästään jo epämukavaa, täytyy siihen rinnalle kehittää muitakin pahanolon tuskia. Raha vaikeudet, sairaudet, rikollisuus ja sun muut paskat. Miten minäkään voin tästä toipua? Kaikki näytti niin hyvältä vielä 2007.

Tämän paskan myötä minun kaikki laskut ym ovat menneet ulosottoon. Velkoja on kertynyt jo melkein 40 000€ edestä. Olen menettäny kaiken elämänhaluni. Suhde ei toimi, tai ei toimi niinkui minä sen tahtoisin toimivan. Miten koskaan voin rakentaa enää omaa tulevaisuuttani? En saa ikinä enää ostettua omaa asuntoa, tai muutenkaa normaalia elämää. Eikö olisi vain helpompaa riistää oma henki? Loppuisi kaikki paska heti, eikä tarvitsisi stressata enää yhtään mistään.
Niin kovasti tekisi mieli tappaa itseni, mutta jokin estää minua. Kertokaa mulle mikä vittu se on. Minun todellinen järki? En ymmärrä miksi kaikki negatiiviset ajatukset valtaavat minun mieleni juuri nyt, kun pitäisi olla kaiken ok. Huomenna mennään eukon kanssa leffaan, katsomaan uus transformers, ja sitten menää hänen äidilleen yöksi. Lauantai aamuna on sitten 4.30 herätys ja aikaisella junalla kohti oulua.

Hakemaan sitä kauan odotettua pentua. En ymmärrä miksi en ole iloinen asiasta. Tätä on kuitenki odotettu niin pitkän aikaa. Melkein jopa toivoisin, että sitä ei tulisi. Ajatus siitä, että sitä pitää käyttää ulkona monta kertaa ahdistaa. Tiedän, että se tekee hyvää, mutta ahdistaa se silti.

Kaiken tämän aikaa olen jaksanut uskoa kaikkeen. Niin kohtaloon kuin jumalaan. Tämäkin usko on kääntymässä epäuskoon. Ei kukaan minua ole auttamassa, ei tämä elämä tästä yhtään parane. Olen hyvin masentunut.

Olen täysi nolla. En jaksa enää edes ajaa partaani. Annan sen kasvaa kunnolla. Pitää yrittää erakoitua ja olla omassa rauhassa. Suvi jää tämän viikon jälkeen 4vko:n kesälomalle ja se on perseestä. En saa olla yksin. Onkohan minun suhde kovinkaa terve enää?